Viikonloppuna Susijengi oli taas esillä mediassa ja se sai ajatuksemme palaamaan tähän . Siihen on viitattu moneen kertaan ja hyvä niin. Henrik Dettmanin kehotus unohtaa oma ego ja kuunnella muita sekä keskittyä peliin, kuulostaa kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin toimivalta johtamisfilosofialta.

Tämän ohjenuoran lisäksi intoilemme kuvateksteistä: susijengi etsii suomalaista kilpailuetua koripallokentiltä ja Frankenstein-ilmiö: normaali suoritus ei enää yleisölle riitä.

Dettmanin mukaan kilpailuetuun liittyvät ainakin sisu, yhteisöllisyys, työmoraali ja ”positiivisessa mielessä” nöyryys. EM-kisojen alkusarjan otteluiden perusteella voisi ehkä ainakin näin amatöörikatsojana sanoa, että toimii!

Toimii suhteessa muihin yrityksiin, eli kilpaileviin joukkueisiin ja ehdottomasti Susijengiin itseensä, mutta entä yleisöön? Jos käytetään kulunutta metaforaa, että joukkue on yritys ja/tai organisaatio ja yleisö asiakas niin mikä on se Susijengin tuottama arvo, jonka yleisö kokee modernina kilpailuetuna ja saa sen villinä valitsemaan kuudennen kenttäpelaajan roolin? Yhä mielenkiintoisemmaksi asian tekee se, että tuoreen tutkimuksen mukaan näitä valitsijoita tuli viikossa yli kaksinkertainen määrä. Siis ”uusia asiakkaita”, joille osattiin viestiä ”tarjoama” niin, että he ymmärsivät sen olevan itselleen paras.

Dettman toteaa että, yleisö on vaativa eikä normisetti riitä. Tämän voisi tulkita olevan voittamisen vaatimus. Silloin kilpailuetu olisi kyky voittaa. Luultavasti tässä piilee ainakin totuuden siemen. Meissä suomalaisissa on urheilukansana se piirre, että kiinnitymme mieluusti voittajiin (hyvänä esimerkkinä tästä on jääkiekon alle 20-vuotiaitten MM-kotikisat 2016 ja valtaisa Pula-aho huuma). Ja nimenomaan voittajiin, joihin kukaan ei alun perin uskonut. Näin meistä tulee niitä, jotka tietävät paremmin. Samalla tavalla yritysmaailmassa ihmiset luovat brändien avulla itselleen tietynlaisen identiteetin ja elämäntyylin. Tästä on oikein käytettynä mahdollista tehdä brändille kilpailuetu. Kulunut esimerkki on Applen tuotteet, jotka eivät ole teknisesti ainutlaatuisia eikä esimerkiksi iPadin funktiota heti ymmärretty, mutta i-ihmiset ovat aina olleet rotu ja ehdottomasti heimo.

Vaikka joukkueella on kyky voittaa, ei se tarkoita, että se voi aina voittaa. Näin ollen yleisö on saatava mukaan myös jollakin muulla tavalla. Silloin kilpailuetu onkin kyky luoda arvokokemus. Niin joukkueen kuin yrityksenkin kohdalla tällainen kokemus rakentuu yhteisöllisyyden emotionaalisesta ja symbolisesta arvosta.  Yleisön – tai asiakkaiden – päästämistä jotenkin osaksi brändiä.

Näitä arvon elementtejä voidaan tarkastella myös yksityiskohtaisemmin neljän peruselementin kautta (vrt. Maslowin tarvehierarkia). Joukkueen kohdalla alimmalla tasolla tuotettu funktionaalinen, eli käyttöarvo on vastinetta rahalle ja käytetylle ajalle. Seuraavalla tasolla tuotettu tunnearvo viihtymistä tai kuten yllä todettiin, jonkun asian oivaltamisesta ennen muita. Sitten muutetaan elämää – siis sohvaperunasta penkkiurheilijaksi tai vaikka tosiharrastajaksi – ja lopulta sosiaalista voimaa – statusta, josta voi hyötyä itsen tai jopa oman liiketoiminnan näkökulmasta. Ylimmällä tasolla arvontuotannon elementtinä toimivat myös pelaajat. Heitä ihaillaan, mutta heihin halutaan myös samaistua; suosikkijoukkueen pelipaita kertoo meistä yhtä paljon kuin aikanaan kello tai älylaitteet.

Tuote tai palvelu, mutta myös brändi ja yritys tai tässä tapauksessa joukkue voidaan valita yhden arvoelementin kautta, mutta parhaiten markkinassa pärjää toki, jos pystyy tyydyttämään useita tasoja. Kilpailuedun näkökulmasta tähän liittyy se, että saman tarpeen voi tyydyttää useampi ratkaisu. Asiakkaan – tai yleisön – valintoihin vaikuttaa millainen arvokokemus niihin juuri hänestä liittyy. Eli houkutellakseen juuri ne, joille uskaltaa sanoa olevansa paras, on tiedettävä, kuka haluaa olla oman elämänsä Markkanen tai Koponen, eli kysymällä.

Yksinkertaista kun sen osaa. Perustetaan vaan tekeminen ymmärrykselle eikä arvaamiselle. Auuuu!